Thin-Layer Chromatography with Ultraviolet and Mass Spectrometric Detection: From Preparative-Layer to Miniaturized Ultra-Thin-Layer Technique

The present challenge in drug discovery is to synthesize new compounds efficiently in minimal time. The trend is towards carefully designed and well-characterized compound libraries because fast and effective synthesis methods easily produce thousands of new compounds. The need for rapid and reliable analysis methods is increased at the same time. Quality assessment, including the identification and purity tests, is highly important since false (negative or positive) results, for instance in tests of biological activity or determination of early-ADME parameters in vitro (the pharmacokinetic study of drug absorption, distribution, metabolism, and excretion), must be avoided. This thesis summarizes the principles of classical planar chromatographic separation combined with ultraviolet (UV) and mass spectrometric (MS) detection, and introduces powerful, rapid, easy, low-cost, and alternative tools and techniques for qualitative and quantitative analysis of small drug or drug-like molecules. High performance thin-layer chromatography (HPTLC) was introduced and evaluated for fast semi-quantitative assessment of the purity of synthesis target compounds. HPTLC methods were compared with the liquid chromatography (LC) methods. Electrospray ionization mass spectrometry (ESI MS) and atmospheric pressure matrix-assisted laser desorption/ionization MS (AP MALDI MS) were used to identify and confirm the product zones on the plate. AP MALDI MS was rapid, and easy to carry out directly on the plate without scraping. The PLC method was used to isolate target compounds from crude synthesized products and purify them for bioactivity and preliminary ADME tests. Ultra-thin-layer chromatography (UTLC) with AP MALDI MS and desorption electrospray ionization mass spectrometry (DESI MS) was introduced and studied for the first time. Because of the thinner adsorbent layer, the monolithic UTLC plate provided 10 100 times better sensitivity in MALDI analysis than did HPTLC plates. The limits of detection (LODs) down to low picomole range were demonstrated for UTLC AP MALDI and UTLC DESI MS. In a comparison of AP and vacuum MALDI MS detection for UTLC plates, desorption from the irregular surface of the plates with the combination of an external AP MALDI ion source and an ion trap instrument provided clearly less variation in mass accuracy than the vacuum MALDI time-of-flight (TOF) instrument. The performance of the two-dimensional (2D) UTLC separation with AP MALDI MS method was studied for the first time. The influence of the urine matrix on the separation and the repeatability was evaluated with benzodiazepines as model substances in human urine. The applicability of 2D UTLC AP MALDI MS was demonstrated in the detection of metabolites in an authentic urine sample.

Realia, Translation Strategies, and Subtitling : A study of two comedy sketch shows on DVD

Tutkielman tavoitteena on tutkia, millaisia käännösstrategioita DVD-tekstittämisessä suositaan reaalioita eli kulttuurisidonnaisia käsitteitä käännettäessä. Lähtökohtana on, että osaa strategioista voidaan käyttää reaalioiden kulttuurisen erilaisuuden korostamiseen, osaa taas tämän erilaisuuden häivyttämiseen. Nämä kaksi kategoriaa eivät kuitenkaan kata kaikkia mahdollisia strategioita, minkä vuoksi myös neutraalit strategiat otetaan tutkielmassa huomioon. Tutkielman aineisto koostuu Suomessa nimillä Ruuvit löysällä ja Pikku-Britannia tunnettujen brittiläisten sketsisarjojen DVD-julkaisuista. Molemmat tutkituista julkaisuista käsittävät yhden tuotantokauden. Formaatiltaan sketsisarjat perustuvat lukuisiin lyhyisiin kohtauksiin, joissa käsitellään useita eri aihealueita. Tämän vuoksi ne soveltuvat erinomaisesti reaalioiden tutkimukseen. Tutkittava kääntämisen laji on DVD-kääntäminen, koska sen merkityksen voidaan katsoa kasvaneen DVD:n lisääntyneen suosion myötä. Tutkielman teoriatausta muodostuu reaalioiden, käännösstrategioiden ja tekstityksen teoriasta. Näistä osa-alueista ensimmäisessä korostuu kulttuurin vaikutus kieleen ja siten myös kääntämiseen, kun taas toinen pohjautuu sekä tekstitason kotouttavista ja vieraannuttavista käännösstrategioista että sanatason lokaaleista strategioista esitettyyn teoriaan, ja kolmannessa nousevat esille sanan ja kuvan yhteistyö sekä muut tekstittämiseen vaikuttavat tekijät, kuten rajallinen käytettävissä oleva tila ja aika. Yhdessä teorian eri osa-alueet mahdollistavat tutkimuksen, jossa voidaan tarkastella kulttuuristen, kielellisten ja audiovisuaalisten piirteiden vaikutusta reaalioiden kääntämiseen. Tutkielmassa käytetään kvalitatiivista ja kvantitatiivista tutkimusmenetelmää. Kvalitatiivinen menetelmä perustuu käännösstrategioiden käyttötapojen kuvaamiseen tutkimalla tutkimusaineistosta transkriboituja reaalioiden käännöksiä yksittäisissä tapauksissa. Analyysissa otetaan huomioon ensisijaisesti reaalioiden tekstuaalinen ja audiovisuaalinen konteksti sekä niiden oletettu tunnistettavuus käännösten kohdekulttuurissa. Tätä analyysia täydennetään kaikkien havaittujen reaalioiden kääntämistä kuvaavalla kvantitatiivisella menetelmällä. Tutkielman tulokset viittaavat siihen, että erilaisten käännösstrategioiden välillä on huomattavia eroja siinä, millä tavoin ja miten usein niitä käytetään. Lisäksi tulokset osoittavat odotetusti sen, että kotouttavat ja vieraannuttavat strategiat eivät sulje toisiaan pois, vaan niitä molempia voidaan käyttää saman käännöksen sisällä. Kokonaisuutena tutkielmassa tuodaan ilmi monia aihealueen tutkimiseen liittyviä haasteita aina kulttuurin määrittelystä audiovisuaalisen aineiston analysoimiseen asti. Avainsanat: Kulttuurisidonnaiset käsitteet, käännösstrategia, tekstittäminen, kotouttaminen, vieraannuttaminen

Utelämning i AV-översättning : En studie av textning i tre olika genrer

Tutkielman tavoitteena on kvalitatiivisen ja kvantitatiivisen analyysin avulla selvittää, millaisia poisjättöjä erityyppiset ohjelmat sisältävät. Tutkimusmateriaalina on lastenohjelma (Sune och hans värld), dokumentti (Yrke: kung) ja keskusteluohjelma (Bettina S) sekä niiden suomenkieliset tekstitykset. Jokaisesta ohjelmasta on analysoitu 15 minuuttia. Poisjättöjen luokittelussa pohjana on Koljosen (1995, 1997 ja 1998) luokittelu, joka koostuu kolmesta pääluokasta ja useasta alaluokasta. Kolme pääluokkaa ovat fakultatiiviset lauseenjäsenet (fakultativa satsdelar), puhekieliset piirteet (talspråkliga drag) ja informatiiviset osaset (informativa fragment). Hypoteeseja tutkielmassa on kaksi: suurin osa poisjätöistä on puhekielisyyksiä, mikä johtuu median vaihtumisesta puhutusta kirjoitettuun, ja informaatiota ei häviä, vaikka paljon on jätettävä pois aika- ja tilarajoitusten takia. Teoriaosassa käsitellään katsojan (tekstityksen vastaanottajan) tärkeää asemaa, poisjättöjen syitä ja poisjättöjä Koljosen luokittelun mukaisesti. Lisäksi teoriaosassa esitellään materiaalina olevat ohjelmatyypit, eli lastenohjelma, dokumentti ja puheohjelma. Analyysiosasta käy ilmi, että ohjelmat sisältävät melko erilaisia poisjättöjä. Tämä johtuu siitä, että lastenohjelmassa dialogi perustuu käsikirjoitukseen, kun taas dokumentissa ja keskusteluohjelmassa puhe on vapaata. Dokumentti on tyypillinen esimerkki monologista, eikä sisällä dialogille tyypillisiä piirteitä, kuten dialogipartikkeleita tai tervehdyksiä. Analyysistä käy myös ilmi, että valinnaisia lauseenjäseniä on jätetty eniten pois. Tämä johtuu ainoastaan siitä, että poisjätettyjen konjunktioiden määrä on suuri. Koljonen ei ole luokitellut konjunktioita tutkimuksissaan. Konjunktiot voitaisiin laskea myös diskurssipartikkeleihin (puhekielisiin piirteisiin), koska niillä on selvästi puhetta ohjaileva funktio, jolloin ensimmäinen hypoteeseista osoittautuisi todeksi. Puhekielisten piirteiden määrä vaihtelee ohjelmatyypistä riippuen. Dokumentti sisältää paljon toistoa, joka voidaan jättää pois. Keskusteluohjelmassa on puolestaan paljon poisjätettyjä dialogipartikkeleita, jotka toimivat vastauksena kysymykseen tai lyhyinä kommentteina. Lastenohjelmassa poisjättöjen jakauma on tasaisin: mikään ryhmä ei prosentuaalisesti erotu joukosta. Poisjätettyjen informaatiota sisältävien osasten määrä ei myöskään ole merkittävä. Analyysin perusteella voidaankin sanoa, että kummatkin hypoteesit osoittautuivat todeksi.

Translation of Allusions in the Animated Cartoon The Simpsons

Tässä tutkielmassa tarkastellaan The Simpsons (Simpsonit) animaatiosarjassa esiintyvien sanallisten alluusioiden kääntymistä suomenkielisiksi tekstityksiksi. Tarkoituksena on selvittää kvantitatiivisen analyysin keinoin, miten kääntäjä Sari Luhtanen käyttää eri käännösstrategioita hyväkseen. Tutkimusaineisto on kerätty kuudesta Simpsonit-sarjan jaksosta esityskausilta 7-11. Työn teoriaosiossa määritellään aluksi intertekstuaalisuuden sekä alluusion käsitteet, jonka jälkeen käsitellään alluusiota huumorin välineenä. Mahdollisten käännösstrategioiden määrittely tukeutuu Ritva Leppihalmeen alluusioiden kääntämistä käsittelevään tutkimukseen. Leppihalmeen terminologiaa mukaillen alluusiot jaetaan erisnimialluusioihin ja suoriin tekstilainoihin. Simpsonit-sarjan olemusta ja tekijöiden tarkoitusperiä pohtii oma lukunsa, joka sisältää myös kääntäjä Luhtasen ajatuksia käännöstyöstä, sekä haastattelussa esiintulleita yksityiskohtia käännösprosessista. Tekstittämisen erityispiirteitä kääntämisen alalajina käsitellään Henrik Gottliebin sekä Jan Ivarssonin määritelmien kautta. Gottliebin määritelmää elokuvasta polysemioottisena, neljästä eri viestintäkanavasta koostuvana kokonaisuutena sovelletaan myös tutkimuksen empiirisessä osuudessa. Tekstittämiseen todetaan kohdistuvan merkittäviä teknisiä rajoituksia, jotka tehokkaasti estävät kääntäjää pyrkimästä muodolliseen vastaavuuteen lähdetekstin kanssa. Koska tekstitys kuitenkin esitetään aina alkuperäisen materiaalin yhteydessä, sen voi mieltää ylimääräiseksi viestintäkanavaksi jonka avulla kääntäjä auttaa kohdeyleisöä kokemaan tekstitetyn ohjelman alkuperäisen yleisön kokemusta vastaavalla tavalla (dynaaminen vastaavuus). Tutkimuksen empiirinen osuus tarkastelee materiaalissa esiintyviä alluusioiden käännöksiä kvantitatiivisen analyysin muodossa, jonka jälkeen Luhtasen tekemiä käännösvalintoja käsitellään yksityiskohtaisemmin esimerkkien avulla. Luhtasen todetaan sisällyttävän dialogissa esiintyvät alluusiot tekstityksiin lähes aina, mutta useimmiten jättävän tekstityksistä pois pelkästään visuaalisella kanavalla esiintyvät sanallisen alluusiot. Erisnimialluusiot Luhtanen kääntää tyypillisesti muuttumattomina, mutta harkintansa mukaan saattaa Suomessa täysin tuntemattomien nimien kohdalla tarjota myös selittävän käännöksen. Suoria tekstilainoja kääntäessään hän ei näytä suosivan mitään tiettyä strategiaa. Erillisiä selityksiä sisältäviä strategioita Luhtanen ei käytä. Yleisen alluusioiden runsauden lisäksi Simpsonit-sarjan erityispiirteenä näyttävät olevan visuaalisella kanavalla ajoittain esiintyvät, nopeasti ohi menevät sanallisten alluusioiden keskittymät. Näiden alluusiokeskittymien edessä kääntäjä on usein voimaton, ja Luhtanen onkin lähes aina jättänyt tällaiset alluusiokeskittymät kokonaan suomentamatta.

Etuoikeutettu sukupuoli? : Käsitys auktoriteetista Elisabeth Schüssler Fiorenzan feministisessä teologiassa

A Priviledged Gender? The Question of Authority in the Feminist Theology of Elisabeth Schüssler Fiorenza. Elisbeth Schüssler Fiorenza (b. 1938) is one of the pioneers of Christian feminist theology. The aim of this study is to analyze what she understands by the authority of women as (re)interpreters of the Bible and the Christian tradition. The research method is conceptual analysis, and the sources consist of Schüssler Fiorenza s key writings from 1975 to 2006. The starting point of the study is Schüssler Fiorenza s definition of the task of feminist theology as claiming women s intellectual-religious authority. It is assumed that the issue of authority offers an angle from which Schüssler Fiorenza s feminist theology can be understood as a whole. It is also supposed that the notion of authority opens up a perspective on the way Schüssler Fiorenza dialogues with non-theological feminist theory in her writings. The analysis is first directed to five key concepts of Schüssler Fiorenza s work: authority, patriarchy, androcentrism, gender and women-church, i.e. the ekklesia of wo/men. Special attention is given to her gender-theoretical considerations and her neologism wo/men, by which she refers to women and marginalized men. The aim of this conceptual analysis is to clarify her thought on the subjects of feminist theology. In addition, Schüssler Fiorenza s dialogue with other feminist scholars is evaluated. It is argued that eclecticism characterizes her way of treating non-theological feminist theory. Rewriting early Christian history from a feminist perspective is at the core of Schüssler Fiorenza s scholarship. From her early writings on, she argues for women s authority to define the Christian religion, past and present. In the 1990s Schüssler Fiorenza s theoretical background is feminist standpoint epistemology, and she represents feminist women as an epistemologically priviledged group. Later she claims to defend the epistemic authority of all those wo/men women and men who want to produce emancipatory knowledge. The analysis of Schüssler Fiorenza s work on feminist biblical interpretation shows that her stated aim to regard both women and men as subjects of feminist theology is not realized in the actual descriptions of her hermeneutical model. In fact, Schüssler Fiorenza argues for the authority of feminist women to interpret the Bible in their own interests . Thus in her work, women seem to figure as representatives of the priviledged gender in the field of biblical and theological knowledge.

Halun häilyvät rajat : Magnus Enckellin maalausten maskuliinisuuksien ja feminiinisyyksien representaatioista ja itsen luomisesta

My PhD-thesis The uneasy borders of desire Magnus Enckell's representations of masculinities and femininities and the question how to create the self concentrates on the works of Finnish fin-de-siècle artist Magnus Enckell (1870-1925). My thesis deals with representations of masculinities, femininities, sexualities and different identity-positions. My research is about questions concerning representational ways of melancholy, androgyny, narcissism, themes of Golden Age and Double in Enckell s ouvre. These themes are analyzed by contextualizing them with different, but intersecting, discourses of varied scientific, artistic and occult ideas in the fin-de-siècle. The main point is analyze how the subject is constructed in both Foucauldian and Freudian sense and what one has to know about oneself. My approaches are based on ideas expressed in different discourses as queer-theory, Michel Foucault s genealogical epistemology and knowledge-power theory, psychoanalysis, art history and visual culture studies. My starting point lays is Foucault s idea expressed in his The History of Sexuality that the constitution of homosexual or as well as heterosexual subject inaugurates possibilities for transgressive activities e.g. by giving own voice to the sexualized subject. My main thesis is to suggest that Enckell s works in their multiple and ambiguous ways construct a phantasmatic position for viewer who may identify oneself to different desires, may construct or deconstruct a sexual identity for oneself or try to define the truth about oneself. Enckell s works should be considered as a contradictory processes which both seduce person to construct an identity and as well as lure person to pursue for the deconstruction of specific and permanent identity by celebrating the ambiguousness and discontinuity in one s identity. I m suggesting that the gazing subject feels pleasure in finding one s identity but the one must face the exposure of the melancholic structure which forms the basis of sexual desire. The subject may try to resolve one s melancholy by creating a phantasy about the original and unisexual being where desires, sexualities, phantasies and identities haven t been diverged. This can be fantasized in terms of art which forms a double for the melancholic subject who is in this limited and imaginary way able to forget for a while one s existential solitude.

Complicated Presence : The Unity of Being in Parmenides and Heidegger

The attempt to refer meaningful reality as a whole to a unifying ultimate principle - the quest for the unity of Being - was one of the basic tendencies of Western philosophy from its beginnings in ancient Greece up to Hegel's absolute idealism. However, the different trends of contemporary philosophy tend to regard such a speculative metaphysical quest for unity as obsolete. This study addresses this contemporary situation on the basis of the work of Martin Heidegger (1889-1976). Its methodological framework is Heidegger's phenomenological and hermeneutical approach to the history of philosophy. It seeks to understand, in terms of the metaphysical quest for unity, Heidegger's contrast between the first (Greek) beginning or "onset" (Anfang) of philosophy and another onset of thinking. This other onset is a possibility inherent in the contemporary situation in which, according to Heidegger, the metaphysical tradition has developed to its utmost limits and thereby come to an end. Part I is a detailed interpretation of the surviving fragments of the Poem of Parmenides of Elea (fl. c. 500 BC), an outstanding representative of the first philosophical beginning in Heidegger's sense. It is argued that the Poem is not a simple denial of apparent plurality and difference ("mortal acceptances," doxai) in favor of an extreme monism. Parmenides' point is rather to show in what sense the different instances of Being can be reduced to an absolute level of truth or evidence (aletheia), which is the unity of Being as such (to eon). What in prephilosophical human experience is accepted as being is referred to the source of its acceptability: intelligibility as such, the simple and undifferentiated presence to thinking that ultimately excludes unpresence and otherness. Part II interprets selected key texts from different stages in Heidegger's thinking in terms of the unity of Being. It argues that one aspect of Heidegger's sustained and gradually deepening philosophical quest was to think the unity of Being as singularity, as the instantaneous, context-specific, and differential unity of a temporally meaningful situation. In Being and Time (1927) Heidegger articulates the temporal situatedness of the human awareness of meaningful presence. His later work moves on to study the situational correlation between presence and the human awareness. Heidegger's "postmetaphysical" articulation seeks to show how presence becomes meaningful precisely as situated, in an event of differentiation from a multidimensional context of unpresence. In resigning itself to this irreducibly complicated and singular character of meaningful presence, philosophy also faces its own historically situated finitude. This resignation is an essential feature of Heidegger's "other onset" of thinking.

Armas Launiksen fonogrammit Soikkolasta : laulutavan, runon ja laulutilanteen välisiä yhteyksiä kalevalamittaisessa runoudessa

Työssä on lähestytty kalevalamittaista runoa laulamisen tapojen ja laulutilanteiden kautta. Inkeriläiseen laulukulttuuriin sisältyi mahdollisuus luoda viittaussuhteita genrejen, laulutilanteiden ja runojen välille myös esitystapoihin liittyvien piirteiden (sävelmät, laulutavat, tekstuaaliset rakenteet, tanssi tai muu fyysinen toiminta) kautta. Tämä on runonkeruiden teksteihin painottumisen vuoksi jäänyt hankalasti tarkasteltavissa olevaksi laulukulttuurin osaksi. Kuitenkaan runojen merkitykset laulajilleen ja kuulijoilleen eivät muotoutuneet pelkästään tekstuaalisten piirteiden pohjalta. Analyysin pääkohteena on Armas Launiksen vuonna 1906 Länsi-Inkerin Soikkolassa äänittämä vahalieriö- eli fonogrammikokoelma. Vallitsevat tieteelliset ja kansalliset ideologiat vaikuttivat teknisten innovaatioiden ja kerääjien henkilökohtaisten mieltymysten rinnalla siihen, minkälaisia kommunikoinnin tapoja perinteeksi laskettiin ja miten niitä pyrittiin tallentamaan. Paikkakunnan ja runonkeruun historian sekä Launiksen keruutoiminnan lähdekriittinen tarkastelu antaa välineitä myös kerääjien usein kontekstitiedottomien mainintojen tulkitsemiseen. Laulutapojen tarkastelussa pohjana on klassinen kalevalamitan teoria. Aineiston litteraatiossa on näkyviin merkitty inkeriläisen laulun olennaisia, mutta runonkeruutilanteissa ja runomitan analyyseissä useimmiten pois jääneitä tai jätettyjä piirteitä. Näkökulmaa onkin laajennettu etnopoeettisilla ja etnomusikologisilla malleilla, esimerkiksi laulun rytmi on otettu runomitan tulkinnassa huomioon. Laulutapojen kytkeminen laulutilanteisiin, runoihin, sävelmiin ja laulajien itsensä hahmottamiin sävel-kategorioihin liittää työn laajempiin esitystilanteita sekä muodon ja merkityksen välisiä yhteyksiä koskeviin keskusteluihin. Monet aineiston ensi kuulemalla mittavirheiltä vaikuttavat piirteet näyttäytyvät laulutapojen tarkemmassa analyysissä tietoisesti käytettyinä laulamisen tyylipiirteinä. Näiden käyttö muokkasi osaltaan runon laulutilanteessa saamaa rakennetta ja sävyä. Runojen laulaminen edellytti runomitan ja -aiheiden hallitsemisen lisäksi myös laulutapoihin liittyvien säännöstöjen taitamista. Laulutapojen, runojen, melodioiden ja laulutilanteiden välisestä verkostosta hahmottuu tässä tarkasteltujen häälaulujen suhteen merkityksellisiä yhteyksiä: runoa ei tietyssä tilanteessa laulettu millä hyvänsä melodialla vaikka ehdottomia tai ääneen lausuttuja sääntöjä ei olisikaan ollut. Aineiston häälaulujen joukosta on löydettävissä kaksi selkeää vaikkakaan ei poikkeuksetonta tiettyihin laulutilanteisiin ja runoaiheisiin liittynyttä melodiaryhmää. Selkeiden luokittelumallien sijasta aineisto tarjoaakin mahdollisuuksia ihmisten välisen kommunikaation hienovaraisten ja vaihtelevien keinojen tarkasteluun. Avainsanat: Kalevalamittainen runous, runolaulu, Inkeri, inkeroiset, etnopoetiikka

Rajamerkkien vartijat : Maariidat Helsingin ja Sipoon pitäjissä 1630 - 1669

Tutkielman aiheena ovat säätyläisten ja talonpoikien maariidat Helsingin ja Sipoon pitäjissä 1600-luvun puolessa välissä. Historiallisen kriminologian tutkijat ovat pitäneet kiinteään maaomaisuuteen liittyneitä maariitoja keskeisenä syynä 1500-luvun korkeaan väkivallan tasoon. 1600-luvulla väkivalta kutistui pieneksi rikosryhmäksi alioikeuksien alkaessa toimia. Enää talonpoikien ei tarvinnut turvautua väkivaltaan omaisuutta puolustaessaan, vaan riidat saatiin päätökseen käräjillä. Tässä työssä selvitän Helsingin ja Sipoon tuomiokirjojen avulla, mitä tapahtui maariidoille 1600-luvulla, sillä itse maariidat ovat jääneet väkivaltatutkimuksen varjoon historiallisessa kriminologiassa. Arvioin maariitoja kvantitatiivisesti ja kvalitatiivisesti syventyen erityisesti niiden yleisyyteen, osapuoliin, maariitojen rooliin talonpoikien ja säätyläisten elämässä sekä maariitojen 1600-luvulle tyypillisiin piirteisiin. Lahjoitusmaat lisääntyivät etenkin 1630- ja 1640-luvuilla voimakkaasti Suomessa. Myös pienaatelin asuttamissa Sipoon ja Helsingin pitäjissä aateliset laajensivat maaomistuksiaan talonpoikaismaan kustannuksella. Baltiasta ja Keski-Euroopasta Suomeen saapuneet feodaaliset omistuskäsitykset asettivat aateliset ja talonpojat törmäyskurssille. Maariitojen käsittely oikeudessa oli siviiliprosessi, jossa periaatteessa tasa-arvoiset osapuolet ottivat yhteen riita-asiassa. Omaisuusriitojen käsittelyssä säilyi huomattavan pitkään perinteisiä, paikallisia, tapaoikeuden piirteitä, joita kruunu oli pyrkinyt karsimaan pois muista rikosasioiden käsittelyistä. Perinteiset oikeustavat eivät kuuluneet modernisoituvan ja keskittyvän valtion oikeusjärjestelmään. Ne säilyivät kuitenkin omaisuusoikeuteen liittyvissä maariidoissa huomattavan pitkään, koska riidanratkaisun auktoriteetti oli laajalla alalla käräjäyhteisössä. Maariidat olivat Helsingin ja Sipoon pitäjissä 4. suurin rikosryhmä 1600-luvun puolessa välissä. Niitä voidaankin pitää agraarisen yhteiskunnan tyyppirikoksena. Säätyläisten suuri määrä osapuolten joukossa oli 1600-luvun maariidoille tyypillinen piirre. Oikeus oli tasapuolinen säätyjä kohtaan arvioidessaan tapausten syyllisyyskysymystä, mutta asettui selvästi säätyläisten puolelle jaellessaan rangaistuksia. Säätyläisiä rangaistiin maariidoissa lievällä vahingonkorvauksella ja talonpoikia yleensä ankarammalla sakolla. Väkivallalla oli maariidoissa keskeinen rooli myös 1600-luvulla. Etenkin 1630-luvulla väkivaltaa esiintyi lähes kaikissa maariidoissa. 1640-luvulla oikeus vakiinnutti asemansa maariitojen ratkaisuareenana väkivallan sijaan ja riidat ratkaistiin käräjätuvassa. Silti väkivallan rooli maariitojen taustalla säilyi. Joka viidennen maariidan taustalla oli väkivaltaa. Tyypillisintä se oli talonpoikien välisissä maariidoissa. Väkivalta sai hyvin raakojakin piirteitä maariitojen yhteydessä. Lievästä väkivallasta oli kyse vain harvoin. Vuosikausia kestäneet maariitojen kierteet saivat päätöksensä 1600-luvun puolessa välissä oikeuden saavuttaessa riittävästi valtaa pitääkseen annetut tuomiot voimassa myös maariidoissa. Suurimmassa osassa Helsingin ja Sipoon pitäjien maariidoista saatiin päätös ensimmäisellä käräjäkerralla tai alle vuoden kuluessa riidan puhkeamisesta. Kuitenkin 17 prosenttia riidoista oli pitkään jatkuneita riitoja, joista oli riidelty yli vuosi. Oikeuteen luotettiin enemmän ja se pystyi pitämään tuomiot voimassa toisin kuin vielä 1500-luvulla. Talonpojat yhdistivät usein voimansa aatelisia vastaan käydyissä maariidoissa. Heidän keskuuteensa vaikutti syntyneen moraalinen yhteisö aatelin talonpoikaiselle maanomistukselle muodostamaa uhkaa vastaan. Toisiaan vastaan riidellessä solidaarisuus oli tiessään. Tasavahvojen osapuolten oli tultava toimeen omillaan. Säätyläiset turvautuivat maariitoihin lähinnä taloudellisten syiden vuoksi. Kun kartano ei kannattanut, alustalaisten tai rajapiiritilojen maita saattoi yrittää saada haltuunsa viemällä riita käräjille jopa tekaistun syyn varjolla. Kyseenalaistamalla vanhat rajat heillä oli tarkoitus saada omiin maihin lisää alaa ja siten saada uutta maata rälssiksi. Etenkin oman rälssimaan rajojen sisäpuolella aatelisilla oli vahva usko oikeudestaan toimia tahtonsa mukaan omistuksillaan huolimatta siitä, oliko kyseessä perintötila vai lampuodin tila.

Konstruktioiden dynamiikkaa

Dynamic constructions Dynamic constructions is a study of the dynamism of Finnish grammar. Dynamism as a linguistic phenomenon is studied on both the diachronic and synchronic level. The study therefore focuses not only on the temporal changes of grammar but also on the conventionality of grammatical structures and on the interplay between closely related constructions. Dynamism is also treated as a phenomenon occurring between different varieties of Finnish. All in all, dynamism is shown to be a key feature of the nature of grammar. The study is set within the framework of cognitive linguistics and construction grammar. Both theories emphasise the role of constructions pairings of form with semantic or discourse function in the composition and development of grammar. The grammar of a language is understood to be a structured inventory of such constructions. I argue that the constructions are best studied in their original contexts of use. Thus, the study is usage-based in a strict sense. The data is compiled from various corpora consisting of both written and spoken as well as standard and non-standard Finnish. The dissertation consists of an introduction and four empirical studies. The four papers examine various Finnish constructions and thereby shed light on different aspects of the dynamism of a grammar. The first paper focuses on the diachronic development of the Finnish temporal converb essa. The second paper discusses a specific construction which includes the essa converb, that is, the mikäs on ollessa construction. Some closely related constructions and their semantic interplay are also examined. The third paper extensively studies what is generally regarded as an ellipsis of the negation verb in Finnish. By using present day Finnish data, I show that the omission of the negation verb is not an instance of mere ellipsis but rather a construction. The final paper combines the themes of the second and the third paper by focusing on closely related constructions of the negative ellipsis construction.

Rauta ja Ristilukki : Vilho Helasen salapoliisiromaanisarja

Vilho Helanen (1899 1952) was a right-wing opinion leader in interwar Finland. But following the Second World War, the political situation in the country changed dramatically, and Helanen lost his job as well as his influential social station. He began to write detective fiction, and between 1946 and 1952 published seven novels (one had already been published in 1941). The novels protagonist is Kaarlo Rauta, a lawyer who acts as a private investigator. This doctoral dissertation analyzes the Rauta series from three different points of view. It investigates the extent to which the author s life and his strong political background appears in the series. The study also situates the series within Finnish society during and after the war. Finally, the study examines the Rauta series in terms of the genre conventions of detective fiction, that is, the study compares the Rauta series with other Finnish crime fiction and international crime fiction written during the 1940s. The Iron and The Cross Spider uses the term citizenship education when analyzing how Helanen implicitly continued his political teaching when writing crime fiction. The series includes a didactic register, which instructs the middle class in appropriate behaviour and manners, and the social roles entailed by gender. A special area of focus in this didacticism are norms of correct masculinity and femininity. The study devotes specific attention to the status of character in the series. The masculine detective and his beautiful wife are prominent, as is the fictive community and the tensions that criss-cross it. After the war, the Rauta series takes on a positive tone. Men can earn their place in society by fighting at the front, and after the war a homosocial bond exists between all the former soldiers. Women are shut out of the war experience. The detective hero has served in the war, but he is physically and psychologically untouched by it. The community is threatened by artists and immoral bohemians, but not the working class. Artists have affairs outside of marriage and abnormal sexual habits. The members of the upper class are also described as immoral in the series. Sadistic sexuality is often characteristic of the criminals, who are mostly femme fatales in the fashion of hard-boiled detective stories and film noir. Also, strong feelings have a negative connotation in the series, and showing them is forbidden behaviour. Men become criminals when they are insufficiently masculine or when they have not carried out their duty by fighting in the war. Helanen portrayed the communists, his political opponents from the 1930s, as criminals in his post-war series, but they were not openly represented as Russians or communists. Instead, Helanen used the cross spider as their symbol, a symbol which the readers of the time would recognize.

Groteski suomalaisessa kirjallisuudessa : Neljä tapaustutkimusta

The grotesque in Finnish literature. Four case studies The topic of the dissertation is the grotesque in Finnish literature. The dissertation is twofold. Firstly, it focuses on the genre tradition of the grotesque, especially its other main branch, which has been named, following in Bakhtin s footsteps, subjective ( chamber ) grotesque, to be distinguished from carnivalistic ( public square ) grotesque. Secondly, the dissertation analyses and interprets four fictional literary works within the context of the grotesque genre, constructed on the basis of previous research and literature. These works are the novel Rakastunut rampa (1922) by Joel Lehtonen, the novel Prins Efflam (1953, transl. into Finnish as Kalastajakylän prinssi) by Sally Salminen, the short story Orjien kasvattaja (1965) by Juhani Peltonen, and the novel Veljeni Sebastian (1985) by Annika Idström. What connects these stirring novels, representing early or full modernism, is the supposition that they belong to the tradition of the subjective grotesque, not only due to occasional details, but also in a more comprehensive manner. The premises are that genre is a significant part of the work and that reading a novel in the context of the genre tradition adds something essential to the interpretation of individual texts and reveals meanings that might otherwise go unnoticed. The main characteristic of the grotesque is breaking the norm. This is accomplished through different means: degradation, distortion, inversion, combination, exaggeration and multiplication. The most significant strategy for breaking the norm is incongruence: the grotesque combines conflicting or mutually exclusive categories and elements on different levels. Simultaneously, the grotesque unravels categorisations and questions our way of perceiving the world. The grotesque not only poses a threat to one s identity, but can also pose a threat to the cognitive process. An analysis of the fictional works is presented as case studies of each chosen work as a whole. The analysis is based on the method of close reading, which draws on both classical and postclassical narratology, and the analysis and interpretation are expanded within the genre tradition of the grotesque. The grotesque is also analysed in terms of its relationship to the neighbouring categories and genre traditions, such as the tragic, the sublime, the horror story and the coming-of-age story. This dissertation shows how the grotesque is constructed repeatedly on deviations from the norm as well as on incongruence, also in the works analysed, and how it stratifies in these novels on and between different levels, such as the story, text, narration, composition and the world of the novels. In all the works analysed, the grotesque reduces and subverts. Again and again it reveals different sides of humanity stripped of idealisation and glorification. The dissertation reveals that Finnish literature is not a solitary island, even regarding the grotesque, for it continues and offers variations of the common tradition of grotesque literature, and likewise draws on grotesque visual arts. This dissertation is the first monograph in Finnish literature research focusing on the subjective grotesque.

Nuorisokodista maailmalle : Kokemuksia nuorisokodissa elämisestä ja aikuisiässä selviytymisestä

This thesis studies the experiences of women who have lived in a youth home as girls. There are two main themes: 1) experiences of living in a youth home, and 2) experiences of coping as an adult. Data on the first theme is purely subjective; it derives from personal, recalled experiences. Data on the second theme is partly based on experiences and partly on facts about the current life situation of the research participants. A third theme of the thesis is concerned with the question of how the research participants’ placement in a youth home influenced their later life. The thesis contributes valuable knowledge concerning the experiences of young people who have been raised in substitute care, a topic that is rare in the literature. The empirical data of the study consists of responses to an initial inquiry and subsequent interviews. The inquiry was sent to 116 former inhabitants of a youth home. 62 altogether returned the inquiry, and 34 participated in the interview. The purpose of the inquiry was to produce an overview of the life situations of the research participants and to invite them to participate in the interview. In addition, the inquiry sought to produce an overview of how the participants enjoyed living in a youth home and how they saw its significance in terms of their later lives. The interviews concentrated on the research participants’ experiences concerning the processes of getting into a youth home, living there, and coping independently in life afterwards. The most central result relating to the first main theme was that the experiences were both shared and non-shared. Living in a youth home was characterized by six general sentiments: “wonderful, real home”, “new world!”, “safe haven”, “place to live”, “penal institution”, and “nightmare”. These sentiments seemed to be related first and foremost to whether one’s own, individual needs and expectations had been met in the youth home. The strongest and most common needs, as experienced, were the needs for safety, belongingness and respect. On the basis of the experiences, meeting these needs can be considered as the most important task of a youth home. The results relating to the second main theme of the study were examined in two different ways. Comparisons with the general female population (education, situation in working life and financial circumstances) showed that research participants had coped less well. Differences were also found to exist in family structures: nuclear families and single mother families were more unusual among research participants, and stepfamilies more common, than in the general population. More of the participants’ children than of the general population’s lived with somebody other than their parent. However, the experience of coping well was common among research participants, although the beginning of independent living had been generally experienced as difficult: feelings of loneliness, insecurity and restlessness were dominant. Later, a sense of life control developed and strengthened through joining with others (family, work, friends), through accepting one’s own life history and through creating one’s own model of living. As the most significant explanation of their coping, the research participants identified their own (innate) strength and will to cope. The majority of the research participants felt that the youth home had a positive influence on their later lives. Positive influences can be grouped in three “levels”: I) getting out of the home, II) having good experiences and learning useful things, and III) the essential effect on one’s own way of thinking and living. The second level’s influence includes strengthened self-esteem, increased social understanding and new knowledge and skills. Some research participants did not think the youth home had any significance in terms of their later lives, and some thought it had negative significance.

Tarkkaavaisuuden vaikutus puheen merkityssisällön käsittelyyn: Aivojen herätevastetutkimus

Semantic processing can be studied with semantic priming. Target words that are preceded by semantically related prime words are recognized faster and more accurately than targets preceded by unrelated prime words. Semantic priming also affects the magnitude of the N400 event-related potential. The response is smaller to a target word when it is preceded by a related than an unrelated prime word. The effect is called the N400 effect. It is not yet clear, however, how attention modulates semantic priming and the N400 effect. This study investigated how the direction of attention affects the semantic processing of speech. The N400 effect was studied in experimental conditions in which the subjects attention was directed 1) away from the speech stimuli, 2) to phonological features of the speech stimuli, and 3) to semantic features of the speech stimuli. The first aim of the study was to investigate whether the N400 effect for spoken words is dependent on attention to the auditory information. The second aim was to study the differences in the N400 effect when attention is directed to the semantic or other features of speech stimuli. The results showed an N400 effect even when attention was directed away from the speech stimuli. The N400 effect was, however, stronger in conditions during which the speech stimuli were attended. The magnitude of the behavioral semantic priming and the N400 effect did not differ between the conditions during which attention was directed to the semantic or phonological features of the words. The findings indicate that the semantic processing of spoken words is not dependent on attention to auditory information. Furthermore, the results suggest that whether or not semantic processing is relevant for the task performance does not affect the semantic processing of attended spoken words.

Muslimioppilas suomalaisessa peruskoulussa : Tapaustutkimus kahden muslimitytön sopeutumisesta suomalaiseen peruskouluun

Tutkielma on etnografisella tutkimusotteella toteutettu tapaustutkimus, jossa oli tutkimuskohteena yksi pääkaupunkiseudun peruskoulun neljäs luokka. Tutkimus suoritettiin kevätlukukaudella 1998. Luokalla oli 24 oppilasta, joista kaksi oli somalialaisia muslimityttöjä. Aineistonkeruumenetelmiä olivat osallistuva havainnointi, teemahaastattelut, keskustelut ja luokan oppilaiden kirjoittamat kirjoitelmat. Tutkimustehtävänä oli kuvata ja ymmärtää muslimityttöjen olemassaolon vaikutusta luokan arkipäivään luokan eri osapuolien kannalta. Kiinnostuksen kohteena oli, miten opettaja ja luokan muut oppilaat suhtautuivat muslimityttöihin ja millaisia olivat muslimityttöjen omat kokemukset luokan elämästä ja miten heidän uskontonsa, islam, näkyi koulupäivän aikana. Tutkimustuloksista: Islam näkyi koulupäivän aikana konkreettisimmin muslimityttöjen pukeutumisessa ja ruokailussa. He saivat myös islaminuskon opetusta, harjoittelivat paastoamista paastokuukauden aikana ja heillä oli lupa olla pois koulusta muslimien juhlapyhinä. Luokan muut oppilaat tiesivät, että muslimitytöillä oli eri uskonto kuin heillä, mutta he eivät uskoneet sen vaikuttavan muslimityttöjen koulupäivään kovinkaan paljon. Muslimitytöt olivat solmineet ystävyyssuhteita luokan suomalaisiin tyttöihin ja he viihtyivät hyvin heidän kanssaan. Muslimityttöjä oli kuitenkin kiusattu enemmän kuin luokan muita oppilaita, mutta kiusaaminen oli vähentynyt ajan kuluessa. Muutamilla luokan pojilla oli halveksiva tai vihamielinen suhtautuminen muslimityttöihin. Muslimityttöjen koulunkäyntiin liittyi joitakin vaikeuksia, kuten oppimisvaikeudet muutamissa aineissa ja vaikeudet sopeutua tiettyihin koulun sääntöihin. Luokanopettaja koki yhteistyön muslimityttöjen vanhempien kanssa vaikeaksi. Näistä ongelmista huolimatta muslimitytöillä oli myönteinen suhtautuminen koulunkäyntiin. Tässä tapauksessa muslimitytöt olivat saavuttaneet integraatio-vaiheen Berryn akkulturaatio teorian mukaan. Sopeutuminen peruskoululuokkaan oli onnistunut heiltä hyvin lähinnä luokanopettajan toiminnan johdosta. He puhuivat hyvin suomen kieltä ja olivat asuneet Suomessa jo usean vuoden ajan, mikä myös helpotti sopeutumista. Muslimi, islam, kulttuuri, peruskoulu, maahanmuuttajaopetus, etnografinen tutkimus, tapaustutkimus Muslim, islam, culture, comprehensive school, teaching of migrants, ethnographical research, case study